Tällä viikolla ei oo tapahtunu mitään. Oon ollu koko viikon aamussa paitsi maanantain joten herätys kuudelta on tehny mun olosta niin väsyneen ja jotenki vetämättömän etten oo jaksanu tehä oikeen mitään. Oon mä kuitenki jaksanu pitää mun tulppaanit hengissä kun muitten omat on kuollu. Tänään keitin ensimmäistä kertaa elämässäni kahvia vaan ittelleni ja join sen perintökahvikupista ja käytin hopeista lusikkaa mutta pahaa se silti oli. Vika on kyllä varmaan vaan mun makunystyröissä koska töissä mummat kehu mun keittämää kahvia!
Edellispäivänä etsin lihasvoimiani ensimmäistä kertaa sitten viimeisten cheer-harkkojen, ja eilen kävin lenkillä, ja vasta sen jälkeen mun lihakset kipeyty. Ei meinannu jalat kantaa enään kotona ja tänä aamuna hetken ajan luulin että olin halvaantunut yön aikana. Olen siis tehnyt jotain oikein tai todella väärin. Lenkin aikana mun aivot oli varmaan myös jäätyneet koska söin kotona sitten maustamatonta rahkaa mustikoilla ja vadelmapiltillä, kun ennen pelkkä ajatus siitä sai mut yökkäilemään.
Tältä viikolta mulla oli kuvia reilusti yli sata, mutta suurin osa niistä oli koirien leikkihetkistä, mun tulppaaneista, ruuista tai jostain muusta turhasta mitä täällä blogissa on nähty jo liikaa. No, en jaksanu välittää siitä nyt niin saatte kattella niitä vähän lisää.
Yks päivä sain päähänpiston että mähän kudon itselleni tilkkupeiton. Siinä sitten kudoin ja kuuntelin kerranki rauhassa musiikkia olkkarin kaiuttimista ku ella ja aini ei ollu kotona mankumassa vieressä pikkukakkosta tai lentsikkaleikkihetkeä.
Välillä pitää verestää lapsuuden muistoja ja kiusata isosiskoa. Ja on muuten ihan järkyttävän huonolaatunen kuva, miten oonkaan onnistunu..








Voi miten sulosia karvaturreja :3 ja aivan ihana tämä ulkoasu! :)
VastaaPoistaOlis siistii jos jaksaisit käydä tsekkaamas myös meikkiksen blogia:
http://inkanpassion.blogspot.fi/
:---)
Eikö ookki!:) voi kiitos! Joo käyn katsomassa sun blogin!:-)
PoistaIhania koiria ja upeita kuvia! :))
VastaaPoistahttp://vlittlethings.blogspot.fi/
Voi kiitos!:)
Poista