Nyt ollaan kotiuduttu Lontoosta! Ihan mahtava reissu takana, voisin samantien lähteä uudelleen. Tekemistä riitti, rahaa paloi liikaa ja lihakset on kipeet kävelystä.
En malta odottaa monen eri postauksen tekemistä joten teen vaan yhen ison, +ostokset ja jaottelen asiat jotenki järkevästi.:)
DAY 1&2
Torstaina lento lähti puoli kymmenen maissa aamulla vaasasta, ja lennettiin helsingin ja kööpenhaminan kautta lontooseen. Perillä heathrowlla oltiin muistaakseni vähän ennen viittä, ja kuuden aikoihin oltiin hotellilla. Vietiin laukut huoneisiin ja lähettiin kiertelemään kaupunkia ja syömään. Lontoossa oli 23 astetta lämmistä, joten pärjäs hyvin ilman takkia. Meidät kiskottiin samaan italialaiseen ravintolaan, jossa oltiin kans 2007 ku viimeks olin lontoossa. Ruoka oli tosi hyvää, annokset isoja ja halpoja. Henkilökunta oli tosi ystävällistä mutta jotkut vitsit meni kyllä ihan ohi.:D
Perjantaina oltiin vahingossa jo kuuden aikaan aamupalasalin oven takana, kun ei oltu nooran kanssa muistettu siirtää kelloja.. Mentiin sitten seittemältä uudestaan kun ovet aukes. Otin ekana aamuna english breakfastin, mutta ei mulle siitä paljoa jääny syötävää kun en syöny pekoneita, makkaroita, purkkisieniä tai paistetun kanamunan raakaa keltuaista. Lähettiin metroasemalle puoli yheksän aikaan, ostettiin päivän liput ja matkattiin keskustaan. Odoteltiin sitten kymmenisen minuuttia kauppojen aukeamista, että päivä pääsis kunnolla käyntiin. Iltapäivällä käytiin syömässä pizzahutissa, ja shoppailu jatkui. Illalla lähettiin kattomaan big beniä ja london eye:ta. Tän päivän jälkeen mun jalanpohjat, pohkeet, ja lonkan vieressä olevat lihakset oli ihan jumissa. Myös hartiat ja käsien lihakset oli hieman kipeät kauppakassien ja laukun kantamisesta. No, oli sen arvosta.
DAY 3&4&5
Lauantaina aamusta käytiin jossaki ruokamarkkinoilla, tai se oli niinku ruokamarketti ilman seiniä. Tavallaan taivasalla mutta katto päällä.. okei en osaa selittää. Sieltä matkattiin katsomaan tower bridgeä, ja siitä sitten taas keskustaan. Oxford streetillä oli ihan jäätävä ruuhka, vaasan vapputori kertaa 50. No ihan hyvin selvittiin, välillä oikeesti ihan hävetti omasta puolestaan ku ei mulla tullu mieleenkään pahoitella pieniä töytäisyjä ruuhkassa niinku englantilaisilla.:D Lauantaina katsastettiin myös piccadilly circus, ja sain ottaa kuvan jostaki rullaluistelijasta. Kauheesti turisteja sielläkin. Illemmalla menin vielä yksin kaupungille, ja joku nainen veti mut sellaseen pieneen kauppaan ja esitteli mulle jotaki kirjaa ja yritti kaupata sitä.. Tenttas multa kaikkea että mitä mussa on sellasia asioita, mitä haluaisin parantaa ittessäni, ja kerto kuinka se kyseinen kirja sitten auttaa mua selvittämään mun mieltä ja oppisin käyttämään koko potentiaaliani enkä vaan kymmentä prosenttia. Luojan kiitos mulle tuli viesti silloin ja valehtelinki sille sitte että mun pitää nyt mennä syömään mun perheen kanssa, enkä voi ostaa kirjaa koska mun pitää ostaa viimesillä rahoilani tuliaiset..xd En usko että usko mutta ainaki pääsin livahtamaan.
Sunnuntaina aamusta käytiin green parkissa kiertelemässä ja ihailemassa ylikesyjä eläimiä. Oravat ja linnut söi käsistä, ja sai oikeesti varoa ettei astunu pulujen päälle. Käveltiin vähän pitempi matka metroasemalle jonku aukon läpi, ja heitettiin kolikot sellaseen vesiputousaltaaseen ja toivottiin. Yhentoista aikoihin lähettiin stratfordiin westfieldin kauppakeskukseen. Muu porukka lähti sieltä jo aiemmin, mutta mä lähin joskus kuuden aikoihin. Mulla oli ihan järkyttävä nältä, koska olin syöny viimeks seittemältä aamulla.. Nappasin sitte starbucksista strawberry and creamin mukaan ja imasin sen matkalla metrolle. Metrossa mulle tuli lepertelemään joku parikymppinen jätkä aivan tuiterissa, siis sunnuntaina kuuden aikaan illalla:D Pysäkkeä hotellille oli vielä viis, ja mielessä kävi jo että jään aikasemmin pois ku en oikeesti kestä tollasia ällöttäviä viinanhajusia sössöttäjiä:D Onneks se jäi sitte seuraavalla pysäkillä pois, ja mä sain rauhan. Noora ei ollu hotellilla, enkä jaksanu aulassakaan odotella, joten menin bussipysäkille ja nousin seuraavaan bussiin. Jossain vaiheessa vaihdoin bussia, jäin hyde parkin reunalla pois ja kävelin sen läpi. Kävin harrodsilla kääntymässä, koska menin sinne kymmenen minuuttia ennen sulkemista. Nälkä alkas taas vaivaamaan, joten lähin sitte takasi hotellille päin, ja jouduin mennä yksin ravintolaan syömään ku muu porukka oli ollu jo. Menin taas samaan italialaiseen, tuttuun ja turvalliseen.

Maanantaina mentiin taas aamupalalle joskus seittemän aikaan, siitä huoneeseen pakkaamaan laukut ja huilimaan. Kymmenen aikoihin lähettiin kentälle, tehtiin itte lähtöselvitys ja hengailtiin kentällä koneeseen pääsyyn asti. Lento lähti vähän ennen kahta ja heathrowlta oikeesti tohon aikaan lähti ja saapu lentoja ihan kokoajan. Siinäki ku istuttiin koneessa ja odotettiin lähtöä, niin laskin että koneiden nousun välissä oli 30-50sekuntia:D Lennettiin tukholmaan, ja siellä oliki sitte neljän tunnin odotus.. Ipadille kaikki kunnia etten kuollu tylsyyteen. Tukholma-vaasa välisen lennon kone oli yli pieni ja vanha. Se haisi sellaselle vanhalle autolle jossa on nahkapenkit:D Ja propellikone, eli ei puhettavaan että olis voinu nukahtaa. Vaasan kentällä sitte laukkuhihnalle jänskäämään että tuleeko oma laukku perille. Olin kyllä laittanu rakkaimmat tavarat käsimatkatavaroihin, joten ei olis ollu ihan maailmanloppu vaikka se oliski kadonnu. Kotona olin joskus yhen aikoihin, ja nukkumaan pääsin vasta kolmen aikohin. Esittelin äitille kaikki ostokset, kävin halimassa pikkusiskot ja rutistelin koiria. Mikään ei oo parempaa matkan jälkeen ku näkee kuinka innoissaan koirat on ku tulee kotiin.

Ihania kuvia! Nyt tekee vaan vielä enemmän ja enemmän mieli lontooseen :) en jaksa oottaa ostospostausta!
VastaaPoistaKiitos:) haha, se on kyllä ihana paikka! Ostospostaus tuoee varmaankin huomenna:--)
PoistaOoi aivan super kiva postaus! :)
VastaaPoistaVoi kiitos, kiva kuulla!:)
PoistaOi, kuinka mahtavii kuvii!! Tuli ihan hirvee ikävä ite lontooseen ku siel oon pari vuotta sitten ollu ja siel oli ihan mahtavaa! Harmi vaan et meidän kaikki matka kuvat hävis johonkin :(
VastaaPoistajenni-whoownsmyheart.blogspot.fi
Voi kiitos! Lontoo on kyllä ihan mahtava paikka:) voi eeeiii en tietäis mitään kauheempaa ku matkakuvien häviäminen!!:s
Poista