RAKKAAT PIKKUSISKOT

 Aini täyttää tänään 7. Se on jo niin iso. Kahden kuukauden päästä se on ollu ekaluokkalainen jo kaksi kokonaista viikkoa, ja ennen ku huomaankaan, siitä on tullu ovia paukutteleva ja haistatteleva teini. Aika menee niin nopeaa. Mua harmittaa tosi kovaa, kun en oikein muista Ainin vauva-ajasta mitään. Ellan vauva-ajan muistan kyllä. Ja silloin, kun siskot oli pieniä, niin en osannu kunnolla arvostaa sitä, että mulla on kaks ihanaa pientä siskoa. Nyt olis ihanaa jos sais tehä vaunulenkkeja niiden kanssa ja   kiikuttaa vauvakeinussa. Tehdä yhdessä helppoja palapelejä, lukea paksusivuisia kirjoja. Mutta kun ei

aikaa voi kelata. 

Yhden asian mä voin kuitenkin tehdä; olla niille nyt maailman paras isosisko, koska nyt ne vielä katsoo mua ylöspäin. Tehdä kivoja juttuja yhdessä, olla niille kiltimpi, antaa pelata ipadilla ja testata mun jopoa. Vaikka se onkin ihan liian iso, eikä jalat ylety kunnolla. Koska parin vuoden päästä niitä ei enää kiinnosta muu ku ärsyttävien kavereidensa kanssa kikattaminen ja pojista puhuminen. Mutta nyt mä voin olla vielä se rento, kiva isosisko, joka myös välillä rikkoo äitin sääntöjä ja nauraa yhdessä vanhempien tyhmille jutuille. Alentuu välillä lasten tasolle, sillä se on se juttu mikä niiden mielestä on kivaa. Kun nauran yhtä kovaa tai kovempaa trampalla, hihitän myös typerille kakka-jutuille, rullaluistelen laminaatilla äitin heristellessä nyrkkiä vieressä. 

Mä olisin ala-asteella ollu maailman ylpein jos mulla olis ollu "aikunen" isosisko. Ketä tekee ranskanlettejä, hakee koulusta, ajaa autoa tai skootteria. Mulla oli yks kaveri, kenen isosisko oli ylä-asteella, ja kaikki oli ihan whoaaa, kuinka siistiä. Välillä mua ärsyttää, ku Ella ja Aini ei osaa arvostaa sitä, että niillä on kaksin kappalein aikuisia isosiskoja. Ketä vie niitä eskariin, (tai vei, yhyy:'( ) kouluun, valitsee hienot vaatteet, tekee ranskanlettejä. Just niitä asioita, mitä mä olisin halunnu isosikolta. Mutta kyllä mä sen ymmärrän, koska ei ne tiedä millasta olis jos ei olis aikuisia isosiskoja. Niille se on arkipäivää. 

Ella ja Aini on molemmat ihania, täysin erilaisia, ihan ku maa ja taivas. Ella on ehkä maailman viisain 8(pian 9)vee, tietää kaiken eläimistä ja luonnosta. Ella osaa piirtää hyvin, tykkää twixistä, osaa ilmeillä erittäin ärsyttävästi, rakastaa hevosia ja ratsastamista. Ella on myös erittäin vekkuli ketku. Aini taas on enemmän kiinnostunu kaikesta muusta. Äiti sanoo, että minä oon ollu ihan samanlainen pienenä. Kohelo, joka juoksee kokoajan pää komantena jalkana, tykkää uimisesta (vaikka onkin suurimman osan ajasta pinnan alla sukeltelemassa), on kova-ääninen, ruskettuu helposti, ei jaksa keskittyä oikeen mihinkään, ja vihaa sääntöjä. Ei itke vaikka sattuis kovaa. Mekkoa ei laiteta päälle vahingossakaan, pinkit verkkarit ja shifonki-tiikeripaita on Ainin mielestä hyvä yhdistelmä.

Yksi yhteinen ärsyttävä juttu Ellassa ja Ainissa on: kumpikaan ei anna mun laittaa niiden hiuksia. Aini kasvattaa nyt ettareita pois(mun vaatimuksesta) eikä suostu ikinä laittamaan pinniä tai anna mun tehä sitä ranskista. Ellalle sais niin ihania nuttura-kampauksia, mutta ei ku ei. 

Silloin ku Ella ja Aini oli vauvoja, niin muistan, ku kapaloitsin niitä kun ne itki, ja se oli niin hienoa sitten kun ne rauhoittu siinä. Mun tekemässä kapalossa. Muistan myös, kuinka ylpee olin, kun sain kantaa vauvaa sylissä seisten tai kävellen, kun mun luokkakaveri sai pitää sen samanikästä pikkusisarusta vaan sohvalla istualten.

Olis ihanaa, jos olis taaperoikäinen pikkusisko, mutta toisaalta, en kyllä kutistais noita kahta. Koska nyt, vaikka meillä onkin iso ikäero, tulee meillä joskus kuitenkin olemaan samoja juttuja. Kymmenen vuoden päästä ne on jo mun ja Nooran ikäsiä, ja me ollaan 27 ja 29. Sitten ku mä muutan omaan kämppään, niin aion ottaa Ellaa ja Ainia mun luo yökylään. Sitten katotaan elokuvia, leivotaan ja ne saa nauttia rakkaan isosiskonsa seurasta. Ehkä me sitten tajuaa, kuinka ihanaa on ku on isoja isosiskoja, kun me muutetaan pois kotoa.

Ella ja aini nukku mun vieressä (tai mä nukuin jalkopäässä...) viimesen yön ennen mun Englantiin lähtöä. Muistan ku heräsin yöllä tuskissani, oli kuuma, ahdasta ja likat monotti mua minkä kerkes. Aattelin vaan että kyllä mä kestän, pitää nauttia nyt, koska saan viettää niitten kanssa aikaa seuraavan kerran elokuussa. Aamulla kuvasin niistä viedeon, jossa ne höpöttää ihan mitä sattuu, sitä on ollu kiva kattella täällä nyt. Vein myös Ainin viimestä kertaa eskariin, ja sitä halatessa tuntu oudolta ajatella että seuraavan halin saanki vasta kahen ja puolen kuukauden päästä. Kurkkua kuristi, oli kummallinen olo. Eskarin oven kolahtaessa kiinni tirautin muutamat kyyneleet, onneks oli aurinkolasit.

Vaikka välillä aattelen, että Ella ja Aini on maailman ärsyttävimpiä kakaroita, niin ne on kuitenki samalla myös maailman ihanimpia. Ei mistään löydy samanlaista kaksikkoa. Molemmat on villejä, välillä liianki, mutta mielummin villejä ku arkoja ja hiljasia. Olisin varmaan ihan erilainen ihminen jos mulla ei olis pikkusiskoja. Ootte maailman parhaimmat ja ihanimmat pikkusiskot, love you!❤  48 päivän päästä nähdään, se menee nopeesti:)