sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

BIRMINGHAM, WARWICK, AND 13 DAYS TO GO!

Voi apua kuinka pitkä tauko on ollut. En edes tajua että miten tää on mahdollista:D No mutta, viime viikonloppuna olin Birminghamissa käymässä, ihan kivasti löyty taas tavaraa. Vaatteita ei tietenkään, mutta siihen oon tottunut jo. Tällä kertaa kuitenki uskalsin astua bullringistäki pihalle, haha:D

Tällä viikolla ei taaskaan oo tapahtunut yhtään mitään, varmaan lusmuin viikko koko täälläolo aikana. Joka päivä sain kuitenki raahattua itteni kävelylle, mutta ei sen enempää. 

Eilen olin Warwickissa, kävin katsastamassa siellä upean linnan jonka sisäänpääsy oli myös aika päätähuomaava. 23puntaa, pitkin hampain sen maksoin mutta kyllä se oli rahan arvonen kokemus. Kiertelin linnan tiluksilla muutaman tunnin, mutta siltikään en kerinny nähä kaikkea. Kiersin sellasen reitin missä oli ihan älyttömästi portaita, ja suurinosa niistä pienimmissä kierreportaikoissa missä oon ikinä kävely. Illalla jalkojen kipu muistutti lapsuuden kasvukipuja, mitenkään päin ei ollu hyvä, kiemurtelin ku mato ja melkein jo itkua tuhersin. Onneks aamulla jatkuva kipu oli jo poissa, mutta portaita kävellessä ja muuten jalkoja rasittaessa taas huomas että jotain on ihan vahingossa tullu tehtyäki:D
Kävin Warwickissa myös yhen museon pihalla järjestetyissä myyjäisissä/kirppistelymeiningeissä, ja löysin ihanan vanhan peltirasian ja ikivanhan lastenkirjan vaan punnalla/kpl. Suomessa niistä oltais pyydetty varmaa ainakin viisinkertainen summa..:D Mun viimevuotinen peltirasia-innostus on taas nostamassa päätään, joten toi kirppis tuli just oikeeseen saumaan! Takasintullessa sattu ihan älytön säkä, kävelin melkein tunnin matkan juna-asemalta kotiin, kerkesin kävellä yläkertaan kun taivas repeää:D Oli ihanaa makoilla kylvyssä ja kuunnella kaatosadetta ja ukkosen jyrinää.

Tänään olin sitten ihan vaan täällä Coventryssä, muutamat tuliaiset ostin ja itelle kaikkea kivaa. Icelandin kassalla tapahtu aika koominen juttu, ostin jannikalle ison kasan suklaata, laitoin visa electronin kortinlukijaan ja se ei toiminu, myyjä otti hinnan magneettiviivan kautta ja allekirjotin kuitin. Myyjä sitte vertaili kortin viiden minuutin huolella kirjotettua nimmaria ja kahessa sekunnissa sutastua kuitissa olevaa nimikirjotusta erittäin tarkasti ja sano vaan että näiden pitäis näyttää samalta.. Sanoin että kiireessä mun nimmari on ihan erilainen, ja että mulla on kuvallinen henkkariki mukana jos haluaa nähdä. No, se ei halunnu ja sano että ei myis jos mulla olis enemmän tavaraa, mutta ku ei ollu niin kalliit ostokset niin ei haitannu. Rupes vaan naurattamaan ku suomessa ei oo ikinä vertailtu nimmareita, ja vaikka oltaiski niin tuskin oltais välitetty eroista. 
Iltapäivällä kävin costassa, söin ihanaa porkkanakakkua ja join valkosuklaa-vadelma-cream cooleria. Lueskelin päivän lehteä, joka oli täynnä royal baby ihkutusta. Täällä muuten tescossa tuli tarjoukseen kaikkia vauvan- ja lasten tarvikkeita uuden prinssin takia. Huomaa kyllä että englannissa on kuninkaalliset aika kova sana ku joka tuutista nyt hehkutetaan uudesta kruununperijästä.
Tärkein ostos birminghamista! Ihana pupu-yövalo jota oon himoinnu jo tän vuoden ekasta
Lontoonreissusta asti, en edes muista että miksen ostanu tätä silloin!
Ja alhaalta alkaa kuvat Warwickista:
Nämä ei sit tosiaankaan oo ne kapeat kierreportaat! Niistä ei saanu edes kuvaa ku hyvä että mahtu paikoillaan kääntymään, saatika että olisin uskaltanu päästää irti kaiteesta ja katsoa taakseni:D
Melkein löytyy oma sukunimi, muttei aivan.
Viimeks englannissa söin fish&chips: it vuonna 2007, oli jo aikaki uusintakierrokselle. Ärsyttää ku en jaksanu puoliakaan ranskalaisista, ja jouduin heittämään vielä lämmintä ruokaa roskiin..
Oonko ainut ketä aina tällasissa paikoissa suunnittelee jonku jättimangneetin laittamista veden ylle:D rahanahne, eiku..
Eikö ookki ihana❤
Ja tässä tämän päivän saldoa, miinus tuliaiset tietysti hehh.
Tykästyin tosi kovaa tohon sormukseen, ja ehdin sen jo kerran hukata mutta se oli onneks tippunut vaan laukkuun. En muuten osaa käyttää sormuksia, mutta ehkä toi ei vaivaa niin kovaa kun se on tossa ylempänä. Kynsissä barry m:n gelly hi-shine nail paintia, peitti yhellä kerroksella mutta oli jotenki tosi vaivalloista levittää. Ehkä harjoitus tekee mestarin.
Ja nyt yläfemmat kaikille ketä jakso loppuunasti lukea:D

4 kommenttia:

  1. Kiva kun palasit.... Tottakai jaksoin, olin jo odottanut uusia kuvia: IHANIA! Se linnan one way walking ei todellakaan tainnut olla ihan huonokuntosille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) joo ei, itekki kyllä teki mieli välillä kääntyä takasippäin..

      Poista
  2. IHANA LINNA! Pakko päästä tonne joskus. :) p.s. Costan porkkanakakku on parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli, ja joo kannattaa käydä jos vaan tulee mahdollisuus!:) hahah, uskon että tuun vielä sitä syömään, oli senverran hyvää:D

      Poista