Tasan kaks tuntia junan liikkeellelähdöstä olin eustonin metroasemalla, eli matka mesti muutamaa minuuttia vajaa kaks tuntia. Hetken aikaa jouduin kävelemään päämäärättömästi oxford streettiä, kun kaupat ei ollu vielä auki, mutta niiden auettua sainkin sitte muutaman tunnin kulutettua siellä. Tuntuu etten olis ostanu mitään mutta jotenki kummasti se laukku alko tuntumaan erittäin raskaalta ja joka kerta vetskaria sulkiessa sai pelätä että leviääköhän tää mun käsiin.
Päivän aikana kävin myös tsekkaamassa big benin, ja voi jeesus mikä ihmispaljous siinä westministerin alueella oli! Niin ja keli oli myös erittäin helteinen, ja minä olin pukeutunut luvatun pilvisen ja kahdentoista lämpöasteen mukaisesti mustiin farkkuihin, farkkupaitaan ja maiharitakkiin. Takin nyt onneks sai kannettua käsivarressa, mutta oli lievästi sanottuna epämukavaa kantaa sitä, painavaa laukkua ja ostospusseja käsivarsilla, kameraa kaulassa, kauheassa auringonpaisteessa, ihmispaljoudessa ja järkyttävässä päänsäryssä. Että ei täällä englannissa ihan aina ole sateista ja pilvistä. (Jostain itseasiassa luin että Roomassa olis enemmän sateisia päiviä ku Lontoossa, tiedä sitten kuinka oikeaa tietoa..)
Illemmalla menin kaupan kautta green parkkiin iltapalalle, ja sekin oli ihan tupatentäynnä. Koko päivän muuten metroasemat ja varsinki metrot oli ihan kauheita paikkoja, varmaan 40astetta lämmintä, happi meinas loppua ja ihmisiä oli ihan tuhoton määrä. Olin aamulla kovaa aatellu että en tarvi mennä suihkuun majotuspaikassa, mutta mieli kyllä muuttukun oli Lontoon kesäruuhkissa muutama tunti hikoiltu. Kävin sitte ostamassa primarkista pyyhkeen (siellä kirkollaki olis kyllä ollu, en vaan tienny..), hiusnaamion ja repun uusille tavaroille. Olin primarkissa joskus seittemän aikaan ja siellä viimestään meinas huumori loppua, kassajono oli varmaa kilometrin pitunen, kassoja oli varmaan vaan puolet auki, ja myyjät siellä rennosti rupattelivat keskenään, vailla kiirettä. Mun edellä oli kaks naista kenellä oli kaks matkalaukkua ja kaks sellasta isoa ostoskoria ihan täynnä, ja ne vielä siinä jonossa ollessaan lappasivat lisää tavaraa koreihinsa. Myyjätki niitä osotteli ja kuiskivat toisilleen:D Mua rupes jotenki naurattamaan ku mun maksaessa kympin setelillä myyjä tarkisti setelin aitouden katsomalla sitä valoa vasten. En oo mikään rahanpesijä mutta luulis nyt että se viiva on aika helppo jäljentää..:D
Seuraavana suuntasinki sitte merimieskirkolle, sinne oli helppo löytää, ja overground asemalta oli tosi lyhyt kävelymatka. Oli ehkä maailman ihaninta päästä viileään suihkuun pitkän ja hikisen päivän päätteeks! Huonekavereina mulla oli neljä suomalaista naista, jotka ei ollu kaikki samaa porukkaa. Kolme niistä oli viettäny lauantain brightonissa, ja viimenen oli asunut siellä neljä vuotta, ja kaikki kehu sen paikan maasta taivaisiin. Sinne on kyllä pakko päästä joskus!
Sunnuntaina heräsini kaheksalta, laitoin itteni ja tavarat valmiiks, ja puoli yheksältä alko aamupala. Oli kyllä positiivinen yllätys, tosi monipuolinen ja hyvä! Latasin sitte masun täyteen että säästäisin edes vähän ruokakuluissa. Aamupalan jälkeen lähdin liikkeelle, tosin vähän turhaa sinänsä, koska eihän mitkään kaupat ollu sunnuntaina yheksän aikoihin auki. Seikkailin sitte metrolla, kävin hyde parkissa, piccadilly circuksella ja loppuajan odotin topshopin aukeamista ku hain yhet aurinkolasit mitkä jäi eilisestä kolkuttelemaan mieleen. Luulin että se olis ihan nopea reissu, aurinkolasit kouraan ja kassalle, mutta ei, kassat aukes vasta puoli tuntia liikkeen aukeamisen jälkeen.. Ärsyttävää. Kahentoista eteenpäin olinki sitten Lontoossa aupairina olevan terhin kanssa, käytiin camden townin markkinoilla ja mentiin hyde parkkiin istuskelemaan ja syömään mansikoita ja muita herkkuja. Oli niin ihanaa saada ikästään seuraa viiden viikon yksinolon jälkeen:D Oli myös hauskaa ku sai ääneen ihmetellä naapuriviltin lasten toimintaa, kokoajan tuntu siltä että pitäs kuiskia vaikka olis saanu vaikka huutaa eikä ne mitään olis tajunnu. Aika meni jotenki tosi nopeeta, ja mulla meinaski tulla kiire junaan, mutta kerkesin kumminki. Juna-asemalla vielä 15min ennen junan lähtöä ei lukenu että miltä laiturilta juna lähtee, ja saiki sitte juosta että kerkes. Juna lähti 18:34, ja yhtäkkiä tuli kuulutus että koko juna ei meekkään birminghamiin asti, vaan osa jää northamptoniin ja ekat vaunut jatkaa päätepysäkille. Yhessä vaiheessa luulin jo että olin ekassa vaunussa, kunnes joku avaskin oven minkä olin luullu olevan ohjaamon ovi, joten matka jatkui eteenpäin, ja tuntu että juna olis ollu kilometrin pitunen..Northamptonissa kuulutettiinki sitte että pitääki vaihtaa junaa jos mielii eteenpäin päästä, ja ku astuin junasta ulos niin vaunuun ilmesty teksti että se jatkaaki birminghamiin. Kävin sitte kolkuttelemassa ohjaamon ikkunaan ja sieltä sain epäselvän vastauksen, eli kuski vaan huito ihmisjoukkoon ja toiselle laiturille, ja oletin sitte että sitä junaa pitää vaihtaa. Siellä toisessa junassa kuulutukset tuli väärinpäin, elikkä niinku se olis menossa Lontooseen. Ei siinä sitte kauheesti voinu levittäytyä ku sai silmä kovana kattoa että koska on Coventryn vuoro. Kyllä sunnuntaina kaikki on niin vaikiaa! Juna-asemalta vielä kävelin kotiin, onneks oli ilma viilentyny ja saiki laittaa takin päälle, joka sitte mukavasti kevensi laukkua. Repun olkain paino kyllä inhottavasti toista olkapäätä, johon onki nyt ilmestyny mustelma. Kotona purkasin laukut, juttelin jannikalle kik:is ja menin nuutuneena nukkumaan.
Ostoksista teen oman postauksen, vaikka niitä nyt ei kauheeta määrää olekkaan!






























kivoi kuvii ja hyvä et lontoon reissu onnistu hyvin! :)
VastaaPoistaVoi kiitos! Joo niimpä, ainut nyt minkä muuttaisin niin vaatetus, mutta kyllä pitkilläki vaatteilla selvis, tosin tuskaisesti:D
Poistaoon lähössä kahen viikon päästä kans englantiin, ja just mietin et suositteletko vaihtamaan rahat (käteiset) punniksi? visa on tällä hetkellä kahen viikon varotusajalla tulossa eli huonolla tsägällä en kerkee saamaan sitä korttia ennen lähtöö.. eli mitä preferoit? pärjääkö euroilla?
VastaaPoistaja iha sika jees et kirjotat tällee yksityiskohtaisesti etkä tyylii lätkäse vaa kuvii ja that's it! :-)
No tota tietysti varmuudeks voit vaihtaa vaik silleen et sulla on parikymppiä puntina käteisenä, jos sun visa ei kerkeekkään tulla, mutta käteisiä saa kyllä vaihdettua täälläkin! Lentokentällä on aika varmasti rahanvaihtomahdollisuus, ja ainaki lontoossa on suunnilleen joka kadunkulmas rahanvaihtokioski tms. Riippuu tietenki että mihin kaupunkiin oot menossa, isommissa on enemmän noita rahavaihtojuttuja mutta pienemmistä en sitten tiiä.. Mutta itse euroilla ei kyllä pärjää, koska ne ei täällä käy mihinkään, paitsi jossain pikkukojuissa otetaan myös euroja. Hyvää reissua sulle!:)
VastaaPoistaHahah kiitos:D